Miten oppilas oppii suhtautumaan itseensä myönteisesti, hyväksyvästi ja myötätuntoisesti?

January 13, 2018

 


Oppilas oppii suhtautumaan itseensä myönteisesti, hyväksyvästi ja myötätuntoisesti, kun hänen lähellä olevat, häneen eniten vaikuttavat aikuiset suhtautuvat itseensä niin. Toisin sanoen, aikuiset, jotka suhtautuvat itseensä esimerkiksi myönteisesti kykenevät jakamaan myönteisyyttä myös ympärilleen. On yksinkertaisesti niin, että emme lopulta opeta teoillamme, vaan lähtökohtaisesti sillä mitä itse olemme. Siitä mitä olemme, syntyy se mitä teemme.

Mutta ongelma on se, että ei ole kovin helppoa suhtautua itseen myönteisesti, hyväksyvästi ja myötätuntoisesti. Ainakaan niin, että olisi sitä myös muille.

Tunnistamme kenties sen, ettemme aina itse pysty siihen. Meidän tulisi siitä huolimatta pyrkiä arvioimaan, kannustamaan ja opettamaan oppilaita opetussuunnitelman mukaisesti.

Yritämme siksi kaikkemme, että oppilaat saisivat positiivisen kuvan itsestään. Tämä johtaa siihen, että oppilaan itsetuntoa yritetään lisätä vähentämällä pettymyksiä. Kokeista on vaikea antaa huonoa numeroa, kuvistöistä rehellistä palautetta ja siitä kärrynpyörästä liikuntatunnilla, siitäkin jäävät sanat sanomatta. On tutkittu, että tälläinen pyrkimys korottaa oppilaiden itsetuntoa on johtanut mm. Yhdyssvalloissa arvosanainflaatioon. Nykyisin yli 20 prosenttia saa paremman arvosanan, kuin kymmeniä vuosia sitten, vaikka todellisuudessa suoriutumisen taso on sama.

Itsetuntoon liittyvä ongelma on moniulotteinen ja suuri. Siihen vaikuttaa historiamme, kulttuurimme ja sitä myötä myös vallitseva (sosiaalisen) median paine.

Aikamme nuoret kärsivät tutkimusten mukaan epäterveestä täydellisyyden tavoittelusta. Nuoret kyllä luottavat enemmän itseensä, mutta ovat sitä myötä myös itsekkäämpiä. He ovat hyvin ankaria ja vaativia itselleen, ja myös toisille. Tällä on hintansa. Tilastot osoittavat että nuoret kärsivät aiempaa enemmän masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Lisäksi mm. Yhdyssvalloissa 65 prosenttia nykyopiskelijoista sai korkeammat pisteet narsististen piirteiden lisääntymisen osalta, kuin edeltävät sukupolvet.

Puhutaan meritokratiasta, jossa itsetunto sidotaan onnistumiseen ja ansioitumiseen. Kun onnistuu, hehkuu, kun epäonnistuu, vajoaa.

Toiset rakentavat itsetuntonsa ylläpitimeksi taloja, toiset lihaksia. Toiset pitävät yllä itsestään luomaa kuvaa toisten kehuilla, toiset omilla kehuilla. Ego - kuva jota itsestään elättää - vaatii jatkuvaa ylläpitoa, lisäksi se on hauras ja haavoittuva.

Lisäksi hyvästä itsetunnosta ei tutkimusten mukaan ole edes erityisen paljon hyötyä, kun ihminen kokee epäonnistuvansa. Romahdus on sama kuin huonon itsetunnon omaavilla.

Oppilaat ovat vaarassa kulkea väärin eväin kohti tulevaisuuden haastavaa polkua. Lähtökohtana tulisi olla se, että kokee olevansa hyväksytty, rakastettu ja arvostettu ja haluaa siksi oppia ja toteuttaa asioita. Ei toisinpäin.

Mitä sitten vastalääkkeeksi?

Itsemyötätunto.


Arvelen, että iso osa saattaa säikähtää tätä sanaa. Sana myötätunto on leviämässä yhä suurempaan käyttöarvoon työelämässä, mutta että olla vielä itselleen myötätuntoinen? Mitä se edes tarkoittaa?

Tutkimusten mukaan itseen kohdistuva myötätunto liittyy selvästi vakaampaan ja pysyvämpään omanarvontuntoon kuin itsetunto.

Tätä me haluamme oppilaillemme, jos me haluamme, että he oppivat suhtautumaan itseensä myötätuntoisesti, myönteisesti ja hyväksyvästi.

Mutta itsemyötätuntoa voi oikeastaan opettaa, vasta kun on "sallinut" sen itselleen.

Mitä sen taustalla sitten on?

Itsemyötätunto on ystävällisyyttä, lempeyttä ja myötätuntoisuutta itseään kohtaan.
Suurin pelko liittyy yleensä siihen, että jos on itselleen ystävällinen ja lempeä, muuttuu laiskaksi ja saamattomaksi. Tutkimukset osoittavat, että tilanne on kuitenkin päinvastainen. Kuvittele vaikka, miltä tuntuu jos saa lannistamisen sijaan rohkaisua, pelon sijaan turvaa?

"Olet varmasti tavannut itselleen ankaria ja vaativia ihmisiä. Kenties ihaillut heidän työskentelyään, mutta kuinka hyvin lopulta tunnet heidän ajatuksensa ja tunteensa itseään ja muita kohtaan?"

On varsin yleistä, että itseään soimaa, syyllistää tai jopa lannistaa epäonnistumisen hetkellä tai tekee niin yleisesti yrittäen parantaa suoritustaan. Tästä ei kuitenkaan yleensä seuraa parempaa suoritusta tai motivoituneempaa tekemistä, vaan pikemminkin huonompi olo. Itseään saa kyllä piiskattua armottomuudella itseään kohtaan, sen me tiedämme, mutta yleensä itsekritiikki toimii vain siksi tekemisen apumoottorina, koska "tekemättömyys" aiheuttaisi vielä suurempaa itsekritiikkiä. Näin ollen tekemisen ja suorittamisen taustalla on pelko ja omaleimainen ahdistuneisuus, ei luottamus tekemiseen tai itseen. Pelko, rangaistus tai kenties syyllisyys ovat kuitenkin huonoja motivaation lähteitä, eivätkä ne toimi pitkällä aikavälillä tarkoituksen mukaisesti. Ne eivät ole myöskään varsinaisen fyysisen terveyden kannalta suotuisia, puhumattakaan psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Mitä sitten tilalle? Itsekritiikin voi vaihtaa itsemyötätuntoon. Tutkimukset osoittavat, että itseen kohdistuva myötätunto on tehokas keino hankkia terve tunne-elämä ja kokea tyytyväisyyttä elämäänsä. Myötätunto edistää myös positiivisia mielentiloja, jotka niin ikään edes auttavat mm. oppimaan. Ihminen toipuu paremmin takaiskuista, kykenee kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita ja tilanteita, sekä oppia luomaan tilalle miellyttäviä ja positiivisia tunteita. Näillä kaikilla on merkittävä vaikutus oppimiseen, jaksamiseen ja itseluottamukseen.  Tutkimukset osoittavat myös itsemyötätuntoisten ihmisten haluavan auttaa ja kannustaa ystäviään. Kouluissa on pitkään tapeltu mm. kiusaamisen ongelmien parissa ja avaimet ovat olleet tältä osin hukassa.

Sanotaan, että itsemyötätunnolla on samat edut kuin itsetunnolla, mutta ilman itsetunnon tuomia haittoja. Itsetunto kun usein perustuu vertailuun ja arvosteluun, sekä on usein riippuvainen onnistumisesta. Vertailua on mahdoton estää kouluissa, mutta tilanteessa, jossa oppilaat ovat oppineet itsemyötätuntoa, sillä ei ole oikeastaan väliä. Epäonnistumisen hetkellä itsetunto saa suuren kolahduksen tai jopa tippuu pohjalukemiin. Juuri epäonnistumisen hetkellä kuitenkin itsemyötätunto aktivoituu.

"Kuvittele, että voitkin antaa oppilaalle rehellistä palautetta hänen työskentelystään ja työstään ja oppilas osaa suhtautua siihen hyväksyvästi, mutta ei muserru vaan kokee kenties haluavansa oppia paremmin. Hän osaa kannustaa ja lohduttaa myös itse itseään."

Yksinkertaistettuna itsemyötätunto on sitä, että puhuu itselleen myötätuntoisesti, lohduttavasti ja ystävällisesti. Tehokeinona voi käyttää myös kosketusta, kuten itsensä olalle taputtamista, halausta, jne. Kun kosketuksen yhdistää puheeseen, voi varmistaa, että kehon oksitosiinitasot (luovat tutkimusten mukaan kohotessaan turvallisuuden, luottamuksen ja avoimuuden tunteen) nousevat ja sitä myötä myös kyky uskaltaa tehdä virheitä, yrittää, sekä kyky uskaltaa epäonnistua kasvaa. Näin ollen suoritusta, mm. oppimista ei varjosta jatkuva itsekritiikin käsi, vaan kannustava, myötätuntoinen sisäinen puhe. Lapsi oppii yrittämään rohkeammin, sekä luottaa itseensä epäonnistumisenkin jälkeenkin.

Myötätuntoa ja ystävällisyyttä on nimenomaan edellytys lisätä, koska

> Kaikki tekevät virheitä
> Kaikki epäonnistuvat joskus
> Olemme kaikki ihmiset ns. samassa veneessä


Monilla lapsilla on muun muassa hyvän kiintymyssuhteen myötä kehittynyt varsin lohduttava, kannustava ja myötätuntoinen sisäinen puhe, sitä myötä siis toimintaa edesauttavat ajattelu- ja toimintatavat. Monessa tapauksessa lapsen lähellä olevat eniten vaikuttavat aikuiset eivät kuitenkaan kykene lohduttamaan tai rohkaisemaan oikealla tavalla tilanteen niin vaatiessa. Tällöin lapsi yleensä kokee turvattomuutta, ja että hän on arvoton, eikä ansaitse rakkautta. Tämä johtaa itsekriittisyyteen ja siihen, että rakkautta täytyy ansaita teoilla ja suorituksilla. Lapsi olettaa itsekritiikin parantavan suoritusta, niin kuin aikuisetkin yleensä tekevät. Lapsen tasapainoisen sosioemotionaalisen kasvun kehityksen edellytys on se, että lapsi oppii iän myötä lohduttamaan, kannustamaan ja rohkaisemaan myös itse itseään – sillä aina aikuiset eivät ole paikalla, tai aikuiset eivät syystä tai toisesta pysty osoittamaan myötätuntoa. Vaikka kasvatusvastuu on aikuisella, lapsi voi silti kehittää taitojaan saavuttaa hyvänolon tunteita myös itsenäisesti.

Syy itsekritiikkiin on yleensä tietynlaisen suojan saavuttaminen. Näin välttyy pettymyksen tunteelta tai toisten kritiikin ikävyyksiltä, kun itse jo valmiiksi soimaa itseään. Se on myös halua hallita asioita ja pyrkiä täydellisyyteen, eli virheettömyyteen, sillä usein lapsi on tullut rangaistuksi virheistä. Kuka haluaisi silloin tehdä niitä. Täydellisyyteen pyrkiminen on tapa suojata itseään.


Esimerkkejä itselle osoitetusta myötätunnosta:
Kuinka sisäistä puhetta voi muotoilla itsekritiikin tilalle uudella tavalla.

Epäonnistun koripallon heitossa koriin.

Ystävällisyys: ”Näitä sattuu kaikille, ei tämä haittaa.”

Kannustaminen: ”Kyllä tämä tästä, ensi kerralla on taas uusi mahdollisuus!”

Lohduttaminen: ”Varmasti tuntuu ikävältä kun ei onnistunut, mutta kyllä se siitä.”

>Samalla voi vaikka taputtaa itseään olalle mielikuvan avulla ja rohkaista jatkamaan. Aivot eivät osaa lopulta erottaa mielikuvan ja todellisuuden eroa, jos emme niin itse päätä.

 

Opettaja, se millä tavalla puhut oppilaallesi, muuttuu helposti myöhemmin oppilaan sisäiseksi puheeksi. Kannustava, rohkaiseva, lempeä kasvatusote tuottaa vähemmän ahdistuneita, pelokkaita, huonon itsetunnon ja paremman säätelykyvyn omaavia lapsia kuin ankara, hallitseva ja ylihuolehtiva.


Jos on itselleen ankara, kriittinen ja armoton, on sitä myös helposti muille. Se kuinka suhtautuu itseen, heijastuu väistämättä siihen kuinka kohtelee muita. Jos on vaativa, tuomitseva, lannistava itselleen, on sitä myös helposti muille. Onnen ja hyvinvoinnin kannalta tärkein suhde on lopulta suhde itseen. Sitä myötä oppilaiden etuoikeus on itselleen armollinen ja myötätuntoinen opettaja.

Jos oma sisäinen puheesi on ankaraa, tuomitsevaa, huolestunutta tai syyllistävää, vaihda tuomari, pelon lietsoja ja yleinen syyttäjä kannustavaan ja myötätuntoiseen sisäiseen aikuiseen: Istu vaikka tuolille, kuvittele itsesi vastapäätä ja harjoittele puhumaan itsellesi kannustavasti. Taputa itseäsi olalle riittävän usein, salli kehut, virheet, kannusta itseäsi syyttämisen sijaan! Lopulta huomaat, että alat suhtautua myös oppilaiden virheisiin, "epäonnistumisiin" ja tarmokkaisiin yrityksiin eri tavalla.

"Mitä väliä, pää pystyyn ja kokeillaan uudestaan! Tuntuu hyvältä tajuta, että jakaa samat tunteet toisten ihmisten kanssa. Myös muut kokevat pettymyksiä, juuri tälläkin hetkellä."

Tärkeää on osoittaa oppilaalle, että virheiden tekeminen on sallittua ja epätäydellisyys kuuluu elämään. Monilla oppilailla on käsitys, että vain he epäonnistuvat ja tekevät virheitä. Siksi myös opettajan oma esimerkki on erityisen tärkeä. Miten puhut itsellesi, kun teet esimerkiksi kirjoitusvirheen taululle? Miten näytät tämän oppilaillesi?

On tavattoman mielenkiintoista, miksi olemme usein niin valtavan huolissamme tai reagoimme voimakkaasti oppilaiden tekemiin virheisiin. Epäonnistumiset ovat parhaita opettajia, niin sanotaan. Ja valitettavan usein tuo mahdollisuus tulee mitätöidyksi. Tämä johtuu kuitenkin usein siitä, kuinka meidän virheisiin on suhtauduttu. Kannamme menneisyyttä mukanamme kenties tietämättämme.

Kuten oppimisen, myös käytöksen kannalta myötätunnolla ja itsemyötätunnolla on voimaa.
Jos ajattelee, että rangaistukset, tuomitseminen ja syyllistäminen saavat oppilaan muuttamaan toimintapojaan, on inhimillisesti väärässä. Myötätuntoiset sanat ja ystävällinen, sekä huolehtivainen äänensävy saavat lapsen kokemaan, että hänen on turvallista ottaa itse vastuu tekemisestään, jolloin hänen on helpompi myöntää käytöksensä ja muuttaa sitä.

Tähän pystyy opettajana kuitenkin yleensä vain silloin, kun on itselleen armollinen, ystävällinen ja lempeä. Jokainen opettaja ja kasvattaja tietää, kuinka itseään saattaa soimata tai syyllistää tilanteesta, jossa omat itsesäätelyn rajat paukkuvat. Se vain pahentaa tilannetta, hermo kiristyy entisestään.

Juuri tässä kohtaa kannattaa opetella itsemyötätuntoa!

"Minä olen varmaan väsynyt. Ymmärrän hyvin miksi hermostun. Nyt minun täytyy vaan antaa hieman aikaa itselleni."

Lopulta on kyse siitä annammeko oppilaille kuvan elämästä, johon ei kuulu virheet ja epäonnistumiset, vai kuvan johon kuuluvat inhimillisyys ja uudet mahdollisuudet.

Me olemme vain ihmisiä.
Sen tajuaminen lienee elinikäinen matka.

 

_____________________________________

Itsemyötätuntojen harjoitteluun tarkoitetut oppitunnit, tehtävät ja lomakkeet löydät www.luonnollinenluokka.com -palvelusta.

Tutustu myös uuteen alakouluihin tarkoitettuun FOURCORE® - Elämänhallinnan ja oppimisen ydintaitojen opetusohjelmaan (kesto n.2kk)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Julkaisut:
Please reload

Arkisto:
Please reload

Search By Tags
Seuraa:
  • Facebook Basic Square
  • Twitter Basic Square
(c) Luonnollinen Koulu- 2018 -